keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Piirtämisen filosofiaa


Oma piirtämiseni perustuu toistoon. Ympyrää ympyrän viereen, viivaa viivan viereen. Alussa käsi piirtää kiireisesti ja jännittyneesti, tottelee mielessä pyöriviä ajatuksia, pyrkii täydellisyyteen ja virheettömyyteen. Jäljestä näkee jos olo tuntuu kiireiseltä tai jokin asia vaivaa mieltä. Mekaanisen toiston myötä mieli rentoutuu ja keskittyy vain kynän liikkeeseen, unohtaa ympäristön eikä pyri täydellisyyteen. Ajatukset vapautuvat päivän tapahtumista ja tekemättömistä askareista. Käsi jatkaa työtänsä kun mieli vapautuu, viiva ryhtyy elämään omaa elämäänsä. Suora viiva kääntyy, taipuu tiedostamattomasti omille reitilleen. Pikkuhiljaa viivojen joukosta syntyy kokonaisuus, jota silmä ja mieli edelleen järjestävät ja luokittelevat itselleen tuttuihin olomuotoihin. Tiedostamaton mieli etsii tasapainoa, kaaokseen järjestystä ja rytmiä, paikalleen pysähtyneeseen työhön liikettä ja elämää. Nämä valinnat näkyvät muotojen kohtaamisina, sulautumisina ja rajautumisina.

Käyttämäni tekniikkaa voitaneen kutsua automatismiksi. Termin kehittivät surrealistit, jotka antoivat sattuman määritellä joko osittain tai kokonaan lopputuloksen. Harjoittaessaan automatismia taiteilijan tietoinen minä ei hallitse kompositiota vaan hän sallii alitajuntansa ilmentyä sattuman avulla. Tämä tekniikka kuitenkin liitetään aina ajatukseen siitä, että taiteilija on automaattisesti oivaltanut objektissa piilevän merkityksellisyyden.


Automatismia näkyy esimerkiksi Francis Picabian mustetahratekniikassa ja myöhemmin abstraktissa ekspressionismissa kuten Jackson Pollockin tai Willem de Kooningin teoksissa, jotka esittivät maalaustensa olevan subjektiivisen mielentilan harjoituksia. Surrealistit suosivat kaikenlaisia tekniikoita, joilla automatismia voitiin edistää. Max Ernst kanavoi alitajunnan tietyn tarkoituksen mukaisesti noudattaen vieraannuttamisen periaatetta. (Opas taiteen maailmaan 1992). Max Ernst on kirjoittanut käyttämästään frottage tekniikasta seuraavasti:
"frottage prosessina voi katsoa olevan yhtäläinen automaattiselle kirjoitukselle, joka perustuu mielen ominaisuuksien vahvistamiseen teknisin keinoin sisältäen kaiken tietoisen mentaalisen ohjauksen. Kirjailija havainnoi teoksensa syntyä välinpitämättömänä tai innostuneena katsojana. Omistautuessani yhä enemmän tälle toiminnalle (tai toimimattomuudelle) onnistuin osallistumaan kaikkiin teosteni syntyyn kuten sivustakatsoja." [1]
Miten vapauttaa omat sisäiset voimavaransa ja synnyttää jotain sellaista, mikä on itsessä piilevää ja tiedostamatonta? Voiko millään tekniikalla päästää sellaisen tilaan ettei säätelisi tai kontrolloisi omia ajatuksiaan? Olenko kokenut olevani sivustakatsoja piirtäessäni toistuvia muotoja paperille? Kyllä, jossain tapauksissa tunnen seuraavani omaa kättäni niin kuin sillä olisi oma tahtotilansa.


Aasialaisessa filosofiassa muodon täydellinen hallinta vapauttaa muodosta. Ei tarvitse miettiä mitä tehdä ja miten kun kaikki on jo ennalta määrätty. Se vapauttaa mielen tyhjyydelle, eli tilalle, jossa mikään ajatus ei jää vaivaamaan. Mielen tyhjyys tarkoittaa buddhalaisessa filosofiassa "täyttä" - täydellistä ja aktiivista mielen tilaa, jossa ajatukset liikkuvat vapaasti ilman rajoitteita. (Eväsoja 2008, s.104)
Kirjassaan Mitä taide on ruotsalainen kuvataiteilija Ernst Billgren toteaa osuvasti (Billgren 2012): "Mitä ajattelet ratkaisee sen miten ajattelet. Kaikki taide muodostaa eräänlaisen omakuvan tai ainakin ilmauksen siitä kuka olet, mikä olet, milloin olet. Luultavasti et voi päättää mitä ajattelet, vain minkä verran ajattelet. Sinä et määrää suuntaa, määräät vain vauhdin."
Vauhdin määrääminen sai minut aloittamaan näiden mielikuvapiirrosten tekemisen. Halusin kohentaa piirustustaitoani ja samalla vapautta mieleni arjen tavanomaisuuksista valmistautuessani työhuoneellani ns. tärkeämpien teosteni kuten maalausteni parissa työskentelyyn. Jäin kuitenkin koukkuun kynään ja paperiin.
Vaikka pyrinkin hyödyntämään sattumaa ovat teokseni rajautuneet käsiteltävään eheään muotomaailmaan. Tasapainoilen kaaoksen ja järjestyksen, järjestyksen ja kaaoksen välillä. Kun teos on edennyt tiettyyn pisteeseen, mieli alkaa väistämättä tutkia teoksen muotoja ja rakennetta sekä luokittelemaan elementtejä suhteessa toisiinsa.
 Järjestyksen kaipuu on luontaista ihmiselle. Rakenteiksi ja kaavoiksi järjestetyt asiat rakentavat eheää maailmankuvaa. Toisaalta ihmisellä on tarve ylittää käsityskykynsä rajat ja astua järjestyksestä kaaokseen. Matti Rautaniemen mukaan taide ja uskonto ovat molemmat keinoja astua epäjärjestyksen alueelle ”valvotuissa olosuhteissa”. Ne ovat kulttuurin osa-alueita, joilla tuntematon on rajattu käsiteltävään muotoon (Rautaniemi 2004):
"Tiede, filosofia, taide ja uskonto voidaan kaikki nähdä kehyksinä joiden sisälle todellisuutemme rajautuu. Samalla ne ovat suuremman, kulttuuriksi kutsutun kehyksen osia. Kehys näyttää rajatun osan todellisuudesta, sen reunojen ulkopuolelle jää epäjärjestys. Kyse on järjestyksen luomisesta kaaokseen. Luonnon muotojen sekamelskasta erotetaan säännölliset geometriset kuviot, metelin seasta sanat ja musiikilliset harmoniat."
Vaikka pyrinkin rikkomaan järjestyksen, on teoksissani säilyttävä jonkinlainen eheä muoto. Koen, että tätä muotoa ei tarvitse liiemmin analysoida, sen voi aistia ja kokea omakohtaisesti. Mielestäni hyvät ja merkitykselliset teokset ymmärretään selittämättäkin. Taiteilijan omat tiedostetut tai tiedostamattomat kokemukset ovat lähtökohta teokselle, mutta lopullinen tulkinta syntyy aina kokijan mielessä. Taiteen elämyksellinen tehtävä on vapauttaa ihminen maagiseksi hetkeksi kaikilta selityksiltä: antaa mahdollisuus luoda omia merkityksiä ymmärtääkseen itseään ja olemisensa perusteita.
Wabi-sabi is a beauty of things imperfect, impermanent, and incomplete.
It is a bea
u
ty of things modest and humble.
It is a bea
u
ty of things unconventional. (Koren 2008)
Piirtämiseni filosofiaa määrittelevät myös käsitteet sattuma, epätäydellisyys ja arjen estetiikka. Japanilaisessa estetiikassa epätäydellisyyden ja keskeneräisyyden käsitettä kuvataan usein termeillä wabi ja sabi. Sanat eivät ole merkitykseltään synonyymejä, mutta ne viittaavat samoihin esteettisiin arvoihin. Sana wabi kuvaa karua, pelkistettyä ja viimeistelemätöntä ulkomuotoa korostaen arkipäiväisen elämän estetiikkaa. Sana sabi tarkoittaa surumielistä, syrjäänvetäytyvää tai yksinäisyyttä. Sabi kuvastaa hetkellistä mielentilaa ja tunnelmaa, henkeä - ei konkreettista teoksen olemusta. (Eväsoja 2008).
Wabi-sabi on hyväksymistä. Sen myöntämistä, että kaikki muuntuu tilassa ja ajassa. Se on irtautumista opituista kriittisistä asenteista ja vaatimuksista, jotka tukeutuvat tiettyyn tulkintaan täydellisyydestä. Länsimaalaisessa (post)modernismissa korostuu absoluuttisuus, pysyvyys, looginen ja rationaalinen käsitteiden konkreettisuus ja niiden julkituominen. Japanilaisessa estetiikassa teosten arvo on henkilökohtaisessa kokemuksessa, kaiken muuttuvuudessa ja suhteellisuudessa. Teosten kauneus sisältyy yksinkertaisuuteen ja epätäydellisyyteen. Sen kokee huomaamattomissa ja ylenkatsotuissa pienissä yksityiskohdissa, pienissä muutoksissa ja mikromaailman kauneudessa. (Koren 2008)

Lähteet:
Ernst Billgren           Mitä on taide ja sata muuta tositärkeetä kysymystä, Teos 2010.

Eväsoja Minna        Bigaku, japanilaisesta kauneudesta. Tammi 2008

Kaartinen-Koutaniemi Jaakko
Hiljaisten kuvien tekijä, Vantaan Lauri 2/2002. Sähköinen julkaisu (luettu 9.4.2012) http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2002/2002-01-15/henkilokemiaa/kuka2

Koren Leonard        Wabi-Sabi for Artists, Designers, Poets & Philosophers, Imperfect Publishing 2008

Rautaniemi Matti   RAJATTU JA RAJATON 2004, sähköinen julkaisu (luettu 9.4.2012), http://www.virtalehti.com/rajattu_ja_rajaton.html

Usvamaa-Routila Sirkkaliisa
Kuvatodellisuus: visuaalinen harkinta ja kuvatilan hallinta, 2003, sähköinen julkaisu (luettu 9.4.2012) http://www.routila.com/usvamaa_routila/kollaasi2.html




[1] Vapaa suomennos lainauksesta: "The frottage process - based on nothing other than the intensification of the mind's faculties by appropriate technical means, excluding all conscious mental guidance - was revealed as the true equivalent of that which was already known as automatic writing. The author is present at the birth of his work as an indifferent or passionate spectator. By devoting myself more and more to this activity (passivity), I succeeded in simply attending as a spectator of the birth of all my works." (Usvamaa-Routila 2003)