– Vain hyvää taidetta –
Matkallani työhuoneelle ohitan tamperelaisen taideliikkeen, jonka mainosteksti ”Vain hyvää taidetta” heittää minut joka kerta taidefilosofian hetteikköön - halusin sitä tai en. Joka kerta mainoslauseen nähdessäni alan tahtomattakin pohtia mitä on hyvä taide? Jotta en täysin hukkuisi taidefilosofian suohon, rajaan tässä lyhyessä kirjoituksessa pohdintani ainoastaan käsitteeseen “hyvä taide”. Vieläpä niin, että keskityn suppeasti ainoastaan maalaustaiteeseen. Ohitan myös taiteelle olennaisen ja tärkeän kokemuksellisen puolen ja keskityn ainoastaan itse konkreettiseen taideteokseen hyvyyden pohtimiseen.
Rajauksistani huolimatta, tiedän "hyvän" taideteoksen ominaispiirteiden määrittelemisen lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Eihän edes termille taide ole pystytty muotoilemaan yleispätevää määritelmää.Taidekäsitteen merkityssisältöä ovat pohtineet taidefilosofit ja esteetikot aina antiikin filosofeista lähtien. Antiikin filosofit eivät tosin suoranaisesti pohtineet hyvän taiteen olemusta, sillä antiikissa totuus, hyvyys ja kauneus tai niiden ideat olivat kutakuinkin sama asia. 1600- luvuilta lähtien nämä termit on pystytty erottamaan toisistaan niin käsitteellisesti kuin tosiasiallisestikin [1]. Nykyaikana totuuden, hyvyyden ja kauneuden erilaisuus on yleisesti hyväksytty. Totuus ei ole kauneutta eikä kauneus hyvyyttä. Tästä voisi siis päätellä, ettei hyvän taideteoksen tarvitse olla kaunis eikä totuudellinen.
Rajauksistani huolimatta, tiedän "hyvän" taideteoksen ominaispiirteiden määrittelemisen lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Eihän edes termille taide ole pystytty muotoilemaan yleispätevää määritelmää.Taidekäsitteen merkityssisältöä ovat pohtineet taidefilosofit ja esteetikot aina antiikin filosofeista lähtien. Antiikin filosofit eivät tosin suoranaisesti pohtineet hyvän taiteen olemusta, sillä antiikissa totuus, hyvyys ja kauneus tai niiden ideat olivat kutakuinkin sama asia. 1600- luvuilta lähtien nämä termit on pystytty erottamaan toisistaan niin käsitteellisesti kuin tosiasiallisestikin [1]. Nykyaikana totuuden, hyvyyden ja kauneuden erilaisuus on yleisesti hyväksytty. Totuus ei ole kauneutta eikä kauneus hyvyyttä. Tästä voisi siis päätellä, ettei hyvän taideteoksen tarvitse olla kaunis eikä totuudellinen.
Nykysuomen sanakirjan mukaan adjektiiville hyvä on useita merkitysvaihtoehtoja [2]. Eettisessä mielessä sana tarkoittaa siveellistä ja arvokasta, synnitöntä ja viatonta, puhdasta ja jaloa. Millainen olisi jalo taideteos? Itselleni mielikuvaksi nousevat Jacques-Louis Davidin uusklassistiset maalaukset (Horatiuksen vala vuodelta 1784, Marat'n kuolema 1793), jotka tihkuvat valtiollista symboliikkaa, maansa puolesta uhrautuvia sankareita, aatteen paloa ... Hetkinen!! Voiko tällaisia teoksia kutsua viattomiksi ja siveellisiksi? Nehän on tietoisesti maalattuja propagandakuvia!
Jos Leo Tolstoita on uskominen, niin taiteen hyvyyttä pohtiessani minun olisi unohdettava menneet tyylisuunnat ja keskittyä nykytaiteeseen. Leo Tolstoin mukaan taide on hyvää kun se ilmaisee aikansa korkeimpia ihanteita.Sen tulee ilmaista hyviä tunteita, hyvää ja pahaa, ihmisyyden olemusta ja elämän tarkoitusta. Tolstoin mukaan kaikki vanha taide on elähtänyttä, koska sen ilmaisemat tunteet ovat vanhentuneita. Tämän mukaan ainoastaan vain aikamme taide on hyvää. Vanhalla taiteella on vain kulttuurihistoriallista merkitystä.[5]
Jos Leo Tolstoita on uskominen, niin taiteen hyvyyttä pohtiessani minun olisi unohdettava menneet tyylisuunnat ja keskittyä nykytaiteeseen. Leo Tolstoin mukaan taide on hyvää kun se ilmaisee aikansa korkeimpia ihanteita.Sen tulee ilmaista hyviä tunteita, hyvää ja pahaa, ihmisyyden olemusta ja elämän tarkoitusta. Tolstoin mukaan kaikki vanha taide on elähtänyttä, koska sen ilmaisemat tunteet ovat vanhentuneita. Tämän mukaan ainoastaan vain aikamme taide on hyvää. Vanhalla taiteella on vain kulttuurihistoriallista merkitystä.[5]
Hyvän synonyymeja ovat myös hyödyllinen, edullinen, suotuista. Hyödyllinen viittaa käytännöllisyyden lisäksi rahalliseen arvoon - sijoitustauluihin. Maalausta ei hankitakaan siksi, että siitä pidetään, vaan siksi että se on kaupan väline. Taulu joka lisää omistajansa statuksen lisäksi hänen pääomaansa. Tällöin paras taulu on jo kuolleen taiteilijan tekemä, sillä hän ei enää voi tuottaa uusia teoksia sotkemaan taidemarkkinoita! Pauliina Laitinen-Laihon mukaan ” Hyvä sijoituskohde on miellyttävä, taiteilijan tuotannolle tyypillinen taideteos. Muita taideteoksia voidaan pitää keräilykohteina.”[3] Taiteella ja taideteoksen sisällöllisillä arvoilla ei ole tässä touhussa mitään merkitystä. Taiteilija nähdään koneiston alimmalla askelella, mekaanisena koneena, joka tekee “miellyttävä”ja myyvää taidetta. Taidetta, joka ei säväytä tai saa aikaan vahvoja tunnekokemuksia. Mitäänsanomatonta ja tylsää. Tässä yhteydessä hyvä on loistavan pahin vihollinen.
Entäpä muut hyvyyden määritelmät. Käytämme sanaa hyvä asioista ja esineistä, jotka ovat laadultaan tarkoitukseensa tai tehtäväänsä sopivia, moitteettomia ja kelvollisia [4]. Nämä määritelmät viittaavat vahvasti teoksen ulkonaisiin laadun kriteereihin, ei niinkään sisällöllisiin. Laadukkaasta maalauksesta ei maali rapise, pinta halkeile eikä väri haalistu. Tällöin monien kuuluisien maalareiden teokset eivät täytä hyvän maalauksen kriteerejä. Leonardo da Vincin freskomaalaukset ovat surkeassa kunnossa. Helene Schjerfbeckin käyttämä bitumimaali lohkeilee, yms.
Voiko taideteos olla laadultaan myös sisällöllisesti hyvää, vaikka se ei koskettaisikaan henkilökohtaisia tunteita? Professori Helena Sederholmin mukaan voi. Nykytaiteen laadukkuuden mittarina voi pitää sitä, kuinka paljon mielikuvia ja ajatuksia teos herättää ja mitä uusia näkökulmia ja kysymyksiä teoksen kautta herää. Taide voi olla hyvää, vaikka siitä ei itse henkilökohtaisesti pidä. Helena Sederholmin mukaan ammattilaisten määritellessä taiteen laatua, teosta tai taiteilijan tuotantoa arvioidaan suhteessa muihin taideteoksiin ja mahdollisesti aikaisempaan taiteeseen. Taidealan asiantuntijat ovat yleensä määrittelemässä hyvää ja huonoa taidetta, koska heillä taiteen ammatti-ihmisinä on eniten tietoa ja kokemusta.[6]
Olisiko siis ehkä parasta jättää hyvän taiteen määritteleminen pelkästään ammattilaisille? Sellaisille henkilöille, jotka kyseisiä määrittelyä tarvitsevat. Vai tarvitsevatko? Mihin ihmeessä edes tarvitaan hyvän taiteen määrittelemistä? Itse haluan tehdä taidetta, joka kuvastaa minua ja ovat minun näköisiäni riippumatta taidetrendeistä ja -markkinoista. Sillä ei ole väliä ovatko ne jonkun ulkopuolisen tahon mukaan hyviä, huonoja tai jotain muuta. Tästä huolimatta tiedän kuitenkin pohtivani taiteen ja hyvän taiteen määritelmää taas huomenna matkallani työhuoneelleni ohittaessani ”Vain hyvää taidetta” myyvän taideliikkeen mainoskyltin.
___________________________________________________________________________
[1] Ukri Pulliainen, Arto Haapala: Taide ja kauneus, johdatus estetiikkaan, KIRJAPAJA 1998
[2] Nykysuomen sanakirja 1–6. Valtion toimeksiannosta teettänyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Päätoimittaja: Matti Sadeniemi. 15. painos. Alkuperäinen julkaisu: 1951–1961. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-26973-5
[3] Pauliina Laitinen-Laiho, Miten löytää hyvä taidesijoitus? Taloustaito.fi, 5.11.2009, http://www.taloustaito.fi/fi-FI/t/taide/hyva-taidesijoitus (linkki tarkastettu 23.2.2011)
[4] Eija-Riitta Haapanen, Minna Heinonen, Tarja Riitta Joki, Leena Nuutinen, Liisa Vilkamaa-Viitala, Marjatta Grönros, Kielitoimiston sanakirja 1, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Gummerus 2006
[5] Leo Tolstoi, Mitä on Taide? Kustannus Oy Taide 2000
[6] Helena Sederholm, Nykytaide Q & A, http://www.helsinginjuhlaviikot.fi/fi/nykytaide-q-a-a (linkki tarkastettu 23.2.2011)
