Tunnustan sairastuneeni tautiin nimeltään nykytaideähky. Se ilmenee kyllästymisenä mitäänsanomattomiin käsitetaiteellisiin toisintoihin loppuun kuluneista aiheista. Se ilmenee ivallisena hymynhäivähdyksenä lukiessani taidekritiikkejä, joissa ylistetään teoksia sopivasti epämääräisiä taideteoreettisia termejä viljellen, kuitenkaan paneutumatta teoksen olemukseen. Se ilmenee välinpitämättömyytenä ja innottomuutena lukea pitkiä selityksiä siitä, mitä tietty taideteos tarkoittaa ja miten se tulisi kokea oikeaoppisesti.
Myönnän, että omilla jaloilla seisominen on vaikeaa. Taiteilijakin on vain ihminen ja hän elää samassa maailmassa ja samoilla ehdoilla kuin muutkin ihmiset. Tämä tarkoittaa, että hän imee vaikutteita ympäristöstään ja on yhtä altis "trendeille" kuin Matti Meikäläinenkin. Monet taiteilijat eivät haluaisi välittää siitä, mitä heistä ajatellaan, mutta itse asiassa se on heille kovin tärkeää. "Hyvän" taiteen tekemisen tarve suuri. Ernst Billgren toteaa kirjassa Mitä on taide seuraavasti: "Hyvin tekemisen tarve kääntää huomion pois siitä mistä ihminen on varsinaisesti kiinnostunut ja luotsaavat hänet aina kulloinkin vallitsevien ja yhteisesti hyväksyttyjen ihanteiden keskelle. Parempi tehdä jotakin ja koettaa sen jälkeen olla sitä mieltä, että hyvin meni. ... Jos taiteilijat olisivat yrittäneet tehdä hyvin sen sijaan että tekivät tosissaan, tulokset eivät olisi olleet niin tärkeitä. Hyvin tekemisen halun voi rinnastaa itsesensuuriin." (Billgren 2010)
Itse voisin luultavasti tulla helposti tunnetuksi robottitaiteilijana, mutta kun se ei kiinnosta. Minulla on kyllä runsaasti ideoita taiteen ja tekniikan yhdistämiseksi, joita voisin "tehtailla" helposti jos luopuisin omista laatutavoitteistani eli siitä, että teoksillani on jokin syvempi merkitys itselleni. Voisin helposti kuorruttaa kyseiset tekniikkataideteokset teoreettisilla pohdinnoilla ja viittauksilla, sillä kyseiseltä alueelta löytyy lukemattomasti kirjoituksia ja väitöskirjoja. Mutta kun ei niin ei.
Taiteessa uuden luominen on laitettu kaiken edelle (post)modernismin aikakaudella. Et ole mitään, jos et tee jotain uniikkia ja uutta luovaa. Kaikkein pitäisi olla "jotain" jota kukaan muu ei ole. Valitettavasti täysin uuden luominen ei ole helppoa jollei jopa täysin mahdotonta. Se mikä koetaan uudeksi ideaksi on varmasti toteutumassa samanaikaisesti jossain päin maailmaa - useimmiten idea on jo julkituotu tai valmistettu vuosikymmeniä tai vuosisatoja sitten. Totuus on, että taiteessakin kaikki on jo ainakin kertaalleen tehty muodossa tai toisessa. Myönnän, että omilla jaloilla seisominen on vaikeaa. Taiteilijakin on vain ihminen ja hän elää samassa maailmassa ja samoilla ehdoilla kuin muutkin ihmiset. Tämä tarkoittaa, että hän imee vaikutteita ympäristöstään ja on yhtä altis "trendeille" kuin Matti Meikäläinenkin. Monet taiteilijat eivät haluaisi välittää siitä, mitä heistä ajatellaan, mutta itse asiassa se on heille kovin tärkeää. "Hyvän" taiteen tekemisen tarve suuri. Ernst Billgren toteaa kirjassa Mitä on taide seuraavasti: "Hyvin tekemisen tarve kääntää huomion pois siitä mistä ihminen on varsinaisesti kiinnostunut ja luotsaavat hänet aina kulloinkin vallitsevien ja yhteisesti hyväksyttyjen ihanteiden keskelle. Parempi tehdä jotakin ja koettaa sen jälkeen olla sitä mieltä, että hyvin meni. ... Jos taiteilijat olisivat yrittäneet tehdä hyvin sen sijaan että tekivät tosissaan, tulokset eivät olisi olleet niin tärkeitä. Hyvin tekemisen halun voi rinnastaa itsesensuuriin." (Billgren 2010)
Itse voisin luultavasti tulla helposti tunnetuksi robottitaiteilijana, mutta kun se ei kiinnosta. Minulla on kyllä runsaasti ideoita taiteen ja tekniikan yhdistämiseksi, joita voisin "tehtailla" helposti jos luopuisin omista laatutavoitteistani eli siitä, että teoksillani on jokin syvempi merkitys itselleni. Voisin helposti kuorruttaa kyseiset tekniikkataideteokset teoreettisilla pohdinnoilla ja viittauksilla, sillä kyseiseltä alueelta löytyy lukemattomasti kirjoituksia ja väitöskirjoja. Mutta kun ei niin ei.
Kun työstin teostani EIVÄTHÄN ROBOTIT ITKE? etsin historiallisia esimerkkejä tunteita ilmaisevista roboteista ja niitähän löytyikin kasapäin. Olihan se Leonardo da Vincikin tämän idean jo keksinyt! Hyvä herätys pohtimaan sitä, mitä taideteoksen tulee olla ja mihin siinä tulee pyrkiä. Ei uutuuteen (eli vanhojen ideoiden toistamiseen) vaan omaan, rehelliseen ja henkilökohtaiseen näkemykseen.
Onko uuden luominen hyvän taiteen edellytys? Hyvässä taideteoksessa yhdistyvät sisällölliset, taiteelliset (esteettiset), tekniset ja teoreettiset osatekijät oikeassa suhteessa kokonaisuuteen. Tähän voi pyrkiä luomatta mitään "uutta". Lähteä omista lähtökohdistaan ja omista arkipäivän kokemuksistaan, jotka vaikuttavat olevan merkittäviä ainoastaan itselleni. Hämmästys onkin sitä suurempi kun huomaa, että se omista itsekkäistä tarpeista lähtenyt piirustuksentuherrus onkin erittäin merkityssisällöllinen täysin tuntemattomalle ihmiselle.
Tämän pohdintaprosessin aikana löysin kotikunnan kirjastosta aarteen eli Unto Pusan Väri- muoto-tila kirjan vuodelta 1967. Sen poeettiset alkusanat puhuttivat: "Olemme yhteisön jäseniä, jotka kaikki tarvitsemme toinen toisiamme. Kukaan ei ole toinen toistaan tärkeämpi. Kuitenkin meillä on oma maailma, jota ei ole kellään muulla. Se on oma itsemme maailma, yksilön kuningaskunta yhteisön meressä. Olemme yhteisössä, minä-me- maailmassa, henki ja sielu aineessa, elämän henki ominaisuudessa. "(Pusa 1967)
Miten olen reagoinut nykytaideähkyyni? Kapinomalla nykytaiteen kirjoittamattomia odotuksia vastaan tietenkin.
Palaamalla maalaustaiteeseen ja lähtemällä uudestaan kaiken perusteista. Maalamalla perinteisesti perinteisiä muotokuvia perinteisillä öljyväreillä perinteiselle pellavakankaalle. Tekemällä itse kaikki pohjat kiilakehyksistä ja pohjustamattomasta pellavakankaasta. Aloittanut maalaamisen luonnostelemalla, piirtämällä ja tutkimalla mallia. Unohtanut muiden asettamat odotukset ja tehnyt juuri sitä mitä olen itse kokenut juuri tällä hetkellä haluavani tehdä - maalata.
Tämän prosessin myötä ole löytänyt uudestaan ilon maalata, tutkia värejä, muotoja ja sommittelua. Saanut elämyksiä huomatessani että, kyllä minä osaan piirtää, kyllä minä osaan sekoittaa juuri sen oikean värisävyn jonka halusin, kyllä minä osaan kuvata juuri sen ilmeen ja tunnelatauksen jonka kuvaan halusin. Kyllä, olen tyytyväinen tauluihini sekä teknisesti, sisällöllisesti että laadullisesti. Olen saavuttanut omat tavoitteeni ja kehittynyt ymmärtämään omia motiivejani ja omaa olemistani. Ehkäpä pian toivun myös nykytaideähkystänikin. Taas Ernst Billigreniä lainaten: "Kaikki taide muodostaa eräänlaisen omankuvan tai ainakin ilmauksen siitä kuka olet, mikä olet, milloin olet." Maalatessani miestä(ni) olen siis itse asiassa maalannut tietämättäni omakuvaani.
Ernst Billgren, Mitä on taide ja sata muuta tositärkeetä kysymystä, Teos 2010.
Unto Pusa, Väri-muoto-tila, Otakustantamo 1967
