Jos haluat olla trendikäs taiteilija – älä piirrä paperille
JOS HALUAT OLLA TRENDIKÄS TAITEILIJA - ÄLÄ PIIRRÄ PAPERILLE
Olen piirtäjä, haluan piirtää ja haluan myös tuoda esille piirroksiani. Piirros on konkreettinen esine. Se on materiaa: pintaa, jolle piirtyy jälkiä. Teokseni muodostuvat pienien yksityiskohtien muodostamista kokonaisuuksista. Ne on tehty ajan kanssa ja ne myös vaativat aikaa katsojalta. Niiden äärellä tulee viipyä; työntää nenä kiinni paperiin, katsoa kauempaa ja havaita kokonaisuuksia, muodostaa omia merkityksiä ja tarinoita.
4piiR2 2015. Piirrosinstallaatio
Teosteni yhteydessä olen kuullut samat kysymykset ja
kommentit aina uudelleen ja uudelleen: ”Miksi
piirrät paperille? Nämä olisivat komeita projisoituna tai videoteoksina”.
En usko, että paperille piirtämäni teokset olisivat näyttävämpiä sähköisessä muodossa. Koen, että
ne menettäisivät ominaisluonteensa ja niistä tulisi vain merkityksettömiä
kuvia virtuaalimaailman tylsään kuvatulvaan. Digitaaliseen muotoon skannattu
pienipiirteinen piirros menettää herkkyytensä yksityiskohtien hävitessä ja
hienovaraisten kontrastien hukkuessa rajoitettuun väriavaruuteen. Vielä
kurjemmin käy kun digitoitu kuva projisoidaan vääränkokoisena suttuiselle
valkokankaalle huonolla resoluutiolla. Valkokankaalla näkyvä kuva teoksestani
ei ole piirros. Se on projisointi piirroksesta otetusta kuvasta. Siinä on
merkittävä ero.
Teos (oli se piirros, maalaus, valokuva tai videoanimaatio) on ensisijaisesti ilmaisuvälineensä ilmentymä. Teoksen sisältö ja se millä välineellä sisältö on ilmaistu ovat erottamattomat. Jos haluan tehdä videoanimaatioita ja digitaalisia piirroksia käytän tähän tarkoitukseen suunniteltuja välineitä. (Olen esimerkiksi ohjelmoinut processing- ohjelmointikielellä musiikin mukaan muuntuvia piirrosanimaatioita .)
Haluan, että paperille piirtämäni piirrokseni koetaan fyysisesti paikan päällä. Katseluun tarkoitettu tila on olennainen osa kokemusta. Tilan ei tarvitse olla galleria, mutta hyvään galleriatilaan pystyy rakentamaan rauhallisen ja teosten maailmaan sopivan tunnelman.
On ollut mielenkiintoista havaita, kuinka piirroksiini
suhtaudutaan. Olen saanut hyvin paljon positiivista palautetta. Teosteni
äärellä viivytään ja moni on kertonut innostuneensa itsekin tarttumaan kynään. Viimeisen
näyttelyni yhteydessä kuulin galleriavalvojalta, että eräskin henkilö oli
viipynyt gallerian ikkunan takana kauan katsellen teoksiani ennen kuin hän oli
rohkaistunut avaaman gallerian oven ja astumaan galleriaan – ensimmäistä kertaa
elämässään.
Ylinen 2015. Piirros paperille 150 x 115 cm.
Olen myös kokenut, miten tekemistäni mitätöidään. Olen
esimerkiksi saanut ohjeita taiteen tohtorilta kuinka minun pitäisi siirtyä
tekemään graffitteja, tai videoita, tai edes piirtää suoraan gallerian seinään! (Eli siirtyä tekemään samaa kuin lukuisat muut nykytaiteilijat.) Olen jopa saanut erään taidemuseon amanuenssilta (joka on koulutukseltaan taidehistorioitsija, ei kuvataiteilija), ohjeita
minkä aiheisia teoksia minun pitäisi tehdä. Ei ainakaan tarinallisia!
Mietin, miksi näiden henkilöiden arvostelu kohdistui pääasiassa tekemisen tapaani (piirtämiseen paperille) ja aihevalintaani? Mielestäni kritiikki pitää antaa aina teoksen lähtökohdista. Arvostelun keskiössä ei pitäisi olla valittu tekemisen tapa vaan se miten teosteni idea ja sisältö välittyy katsojalle. Olen piirtäjä ja piirrän kynällä paperille. Se on tapani
toimia. Toivon, että teoksiani arvioidaan niiden sisältämien ideoiden sekä
työskentelyni (piirtämisen) lähtökohtiin ja tavoitteisiin perehtyen. Ikäväkyllä koen, että arvionnin anti oli vain pintapuolisia toteamuksia: "Näkee, että tähän on mennyt paljon aikaa." Alinen -teos sivuutettiin kommentilla: ”Kuvassa on jotain stagliitteja, mutta eivät ne ole kiinnostavia.” Prosessipiirtämisen idealla valmistamani kolmiulotteiset pallopiirrokset olivat "sisustuspalloja" ilman perusteluja.
Alinen 2015. Piirros paperille 150 x 115 cm.
Minua ei haittaa se, ettei teoksistani pidetä. Jokaisella on oma makunsa ja käsitysmaailmansa. Kritiikki on aina paikallaan jos ja kun se sisältää myös rakentavat perustelut esitettyihin mielipiteisiin ja toteamuksiin. Haluaisin kuitenkin taiteen ammattilaiseksi itseään kutsuvilta arvostelijoilta ammattitaitoista ja ammattimaista palautetta. Löytävätkö he yhtymäkohtia taidehistoriaan, muihin nykypiirtäjiin ja suuntauksiin kuten prosessipiirtämiseen yms. Kuinka hyvin olin onnistunut omissa tavoitteissani? Mitkä asiat teoksissa toimivat suhteessa omaan intentiooni ei niinkään arvostelijan makumaailmaan? Tällöin minulla on mahdollisuus pohdiskella omia lähtökohtiani suhteessa arvostelijan näkemyksiin.
Taiteen arviointi vaatii laajaan tietotaidon lisäksi hyvää perehtymistä aiheeseen. Saamani kommenttien perusteella mietin, kuinka moni suomalaisessa taidekentässä on tutustunut nykypiirtämisen ideoihin, taustoihin ja käsitteisiin. Kuinka hyvin piirtämisen roolista nykytaiteesta ylipäänsä tiedetään Suomessa? Opin, ettei piirtämiseen ei vieläkään oikein osata suhtautua
muuna kuin jonkin muun taiteellisen ilmaisun apuvälineenä. Vaikutelmakseni jäi, ettei piirtäminen paperille ole salonkikelpoista nykytaidetta - ainakaan kaikille.
Olen toiminut taiteen alalla ammattilaisena jo sen verran kauan, että osaan jättää merkityksettömät kommentit omaan arvoonsa. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Saamani palaute vahvistaa, että olen oikeilla
jäljillä ja aion jatkaa piirtämistäni entistäkin suuremmalla innolla. Miksi
tekisin samaa kuin muut tullakseni hyväksytyksi? Kopioapinoita riittää. Miksi
toistaisin jo olemassa olevaa kun voi tehdä itselleni mielenkiintoista,
vaikkakaan ehkei helposti kategorisoitavaa taidetta? Tärkeätä minulle on
kehittää omaa näkemystäni, omaa linjaani ja toimintamalliani. Hyvä taide syntyy
pitkälinjaisen työn tuloksena. Hyvä taide ei synny tietyn nykytaidenormilaatikon
sisällä kikkaillen eikä taidemaailmaa trendimaakareita kosiskellen.
Olen jo aiemminkin kirjoittanut omilla jaloilla seisomisen vaikeudesta:
Olen jo aiemminkin kirjoittanut omilla jaloilla seisomisen vaikeudesta:
"Taiteilijakin on vain ihminen ja hän elää samassa maailmassa ja samoilla ehdoilla kuin muutkin ihmiset. Tämä tarkoittaa, että hän imee vaikutteita ympäristöstään ja on yhtä altis "trendeille" kuin Matti Meikäläinenkin. Monet taiteilijat eivät haluaisi välittää siitä, mitä heistä ajatellaan, mutta itse asiassa se on heille kovin tärkeää. "Hyvän" taiteen tekemisen tarve suuri. Ernst Billgren toteaa kirjassa Mitä on taide seuraavasti: "Hyvin tekemisen tarve kääntää huomion pois siitä mistä ihminen on varsinaisesti kiinnostunut ja luotsaavat hänet aina kulloinkin vallitsevien ja yhteisesti hyväksyttyjen ihanteiden keskelle. Parempi tehdä jotakin ja koettaa sen jälkeen olla sitä mieltä, että hyvin meni. ... Jos taidehistoriallisesti merkittäviksi luokitellut taiteilijat olisivat yrittäneet tehdä hyvin sen sijaan että tekivät tosissaan, eivät he olisi niin merkittäviä. Hyvin tekemisen halun voi rinnastaa itsesensuuriin." (Billgren 2010)
Piirroksiini kannattaa tulla tutustumaan ja muodostamaan oma käsityksesi elokuussa Galleria Rongaan Tampereelle, 22.8. - 10.9.2015. Kuten edellä totesin,teokseni ovat parhaimmillaan itse koettuna paikan päällä. Esimakua voi toki saada www-sivujeni kautta: www.outiaho.fi